Kaksi kolmesta hoitajasta etsii aktiivisesti uutta työpaikkaa seuraavan vuoden aikana

Julkaistu 22/08/2023
Jaa:

Kysyimme kesällä 227 hoitajalta, aikovatko he etsiä aktiivisesti uutta työpaikkaa seuraavan vuoden aikana. Kaksi kolmesta (63 %) hoitajasta vastasi kysymykseen myöntävästi. Tämä merkittävä luku antaa viitettä siitä, että hoitajat ovat valmiita ottamaan askeleen kohti uusia mahdollisuuksia työelämässä. Huomioitavaa oli myös, että vain 13 % vastasi kysymykseen kieltävästi ja 23 % ei osannut sanoa.

Tutkimuksemme syventyi myös niihin syihin, jotka ohjaavat hoitajia kohti työpaikan vaihtoa. Suurin osa niistä, jotka suunnittelevat vaihtoa (69 %), mainitsi houkuttelevina tekijöinä korkeamman palkkatason ja paremmat työsuhde-edut. Tämä viittaa siihen, että taloudelliset näkökohdat ovat vahvasti läsnä hoitajien päätöksenteossa.

Lisäksi 52 % vastaajista koki nykyiset työolosuhteet epätyydyttäviksi, mikä motivoi heitä etsimään uusia mahdollisuuksia. Tämä korostaa työympäristön ja työhyvinvoinnin merkitystä hoitajien ammatillisessa sitoutumisessa.

Hoitajien halu parantaa uramahdollisuuksiaan ja ammatillista kehitystään näkyi myös vastauksissa, sillä 42 % ilmoitti tämän olevan yksi syy työpaikan vaihtoon. Tämä osoittaa, että hoitajat tavoittelevat jatkuvaa kasvua ja haluavat edetä ammatillisesti.

Mielenkiintoista oli myös, että 19 % hoitajista kertoi haluavansa vaihtaa kokonaan alaa.

Tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että edessä on todella vauhdikas rekrytointivuosi. Työnantajat joutuvat tosissaan miettimään keinoja, joilla he saavat nykyiset hoitajat pysymään töissä. Tulokset kertovat osaltaan myös hoitajiin kohdistuvasta suuresta kysynnästä, eli hoitajalla on nyt varaa valita. Hoitajapula on tässä ja nyt.

Tutkimuksen tiedot: Kyselytutkimus toteutettiin kesällä 2023 sosiaalisen median kanavissa (Facebook, Instagram, Linkedin). Vastaajamäärä oli 227 kpl. Lisätiedot ja tarkemmat tulokset saatavilla sähköpostitse asiakaspalvelu@faibr.com.

Hoitaja. Kilpailuta palkkasi anonyymisti

Aloita työnhaku

Uusimmat